sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Herkkuja toisensa perään

Aika ajoin yhdistyksemme saa tarjota jäsenilleen ja muille ystävilleen mahdollisuuden osallistua todellisten herkkujen iltaan. Näin kävi taas, kun 13.3.2024 oma huippukokkimme Ave Pyykkönen ja Viinimestari-Matti olivat luoneet yhdessä meille mitä maukkaimman kokonaisuuden Upseerikerhon mainioisiin puitteisiin.

Tällä kertaa saimme ensin kaksi maisteluannosta valkoviiniä, jotka olivat samaa viiniä mutta eri vuosikertaa. Niiden kanssa nautiskelimme mm. katkarapuja ja retiisiä. Raikas alkuruoka, jonka kanssa ja ansiosta eri vuosien viinit juttelivat oikein mukavasti.



Puheensorina oli iloista jo tässä vaiheessa! Matti annosteli pääruualle punaviiniä samalla idealla kuin valkoviiniäkin eli sama viini, eri vuodet. Ja kun maltoimme olla hiljaa, kuulimme viinistä kasvinakin uutta tietoa. 


Ave puolestaan oli haudutellut possunposkea 14 tuntia uunissa ja laatinut oheen mm. kukkakaali - parsakaali -gratiinia. Jos olisimme kehdanneet, olisimme varmaankin nuolleet lautaset puhtaiksi, sillä niin hyvää oli tämäkin kokonaisuus.


Myös meillä aikuisilla on herkkumahassa tilaa, kun on jälkiruoka kohdallaan. "Mascarpone-sorbettia", paahdettua valkosuklaata, vadelmia.... Olisi pitänyt olla mukana kynä ja paperia, jotta näitten kielen vievien kokonaisuuksien osaset olisivat jääneet muistiin. Makumuistiin ne kyllä jäivät unohtumattomina kokemuksina!


 Vaikka nautinkin Aven ja Matin ammattitaidon tuloksista suunnattomasti, nautin myös siitä, kuinka noin 35 paikalle päässyttä viihtyi, jutteli, tapasi ystäviä ja tuttuja, jutteli ja virkistyi. Näitä tilaisuuksia täytyy järjestää lisää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti